Ammattina liikenneopettaja?
Ammatti liikenneopettajana: Mistä on kyse?
Moni kysyy usein, minkälaista liikenneopettajan työ oikeastaan on. Työssäni tapaan päivittäin erilaisia ihmisiä – jokainen oppilas on oma yksilönsä, eikä samanlaista persoonaa ole tullut vastaan. Liikenneopettajan tehtävä ei kuitenkaan ole vain viettää aikaa ihmisten kanssa, vaan opettaa heille ajotaitoja, liikennesääntöjä ja ennen kaikkea ”henkistä ajattelua” – taitoa liikkua turvallisesti liikenteessä läpi elämän.
Moni haaveilee työstä, jossa kokisi tekevänsä jotain merkityksellistä. Kun mietin omaa työtäni, tunnen olevani juuri tällaisessa ammatissa. Pääsen vaikuttamaan ihmisten elämään ja tukemaan heitä matkalla vastuullisiksi kuljettajiksi. Ja mitä tulee palkkaan – aikaisemmassa työssäni rekkakuskina palkka oli kyllä suurempi, mutta se aamuinen tunne, että “pitääkö taas mennä töihin,” on ollut poissa jo viisi vuotta. Tässä työssä nautin jokaisesta päivästä – ei siis pelkästään palkka vaan itse työn sisältö on se, mikä tekee tästä ammatista minulle sopivan.
Päivä liikenneopettajana: monta roolia
Liikenneopettajana työpäivä on täynnä erilaisia tilanteita, ja opettajan on sopeuduttava moneen eri rooliin päivän aikana. Ensimmäinen oppilas voi olla 15-vuotias mopokorttia suorittava nuori, joka on ensimmäistä kertaa itsenäisesti liikenteessä ja tarvitsee apua jopa ajovarusteiden pukemisessa. Seuraavana vuorossa voi olla 18-vuotias, joka on ajanut mopoautoa ja ehkä kokeillut pellolla ajamista. Hän saattaa ajatella, että liikenne on jo täysin hallussa – vaikka uusia asioita ja oivalluksia oppii liikenteessä jatkuvasti, vielä vuosienkin kokemuksen jälkeen.
Seuraavaksi saatan opettaa 38-vuotiasta, joka pelkää ajamista ja liikenteessä olemista ylipäätään. Tällaisen oppilaan kanssa tärkeintä on rakentaa luottamusta ja auttaa voittamaan omia pelkoja. Iltapäivällä vuorossa voi olla 81-vuotias Veijo, joka kokee vielä hallitsevansa kaiken ajamiseen liittyvän. Tällaisessa tilanteessa saatan kevyesti vihjaista, että olisiko jo aika siirtää ajovastuu muille tai harkita vaihtoehtoisia kulkumuotoja.
Päivän päätteeksi on usein vuorossa teoriatunnit, joissa opiskelijat tarvitsevat mielenkiintoista ja selkeää opetusta pitkästä päivästä huolimatta. Tällaiset vaihtelevat tilanteet ja roolinvaihdot tekevät työstä haastavan mutta samalla erittäin palkitsevan. Jokainen päivä on erilainen, ja juuri tämä monipuolisuus pitää mielenkiinnon korkealla.
Miksi liikenneopettajan työssä viihdyn
Olen aina pitänyt ihmisten parissa työskentelystä ja muiden auttamisesta, ja liikenneopettajana saan todella käyttää taitojani ihmisten lukemisessa ja tukemisessa. Päivän aikana annan kaikkeni, ja pitkän työpäivän jälkeen kotona huomaankin usein kaipaavani hiljaisuutta ja rauhaa.
Kun hain Jyväskylän liikenneopettajakouluun vuonna 2011 ja esittelin itseni vapisevalla äänellä luokan edessä, en osannut kuvitella, kuinka suuriin saappaisiin olin astumassa. Parhaat hetket ovat niitä, kun näkee oppilaan edistymisen ja onnistumisen ilon. Ja mikä onkaan parempi tunne kuin kohdata oma entinen oppilas liikenteessä, kädenheilautuksen kera.
Jokainen päivä tuo mukanaan uusia kokemuksia ja oppimista, niin minulle kuin oppilaillekin. Ei koskaan anneta periksi, ja muistetaan, että kova työ palkitaan aina lopulta. Turvallisia kilometrejä kaikille nykyisille ja tuleville kuljettajille!
Ystävällisin terveisin,
Henri Nuutinen
Autokoulu AjoMesta
OPETAMME SINUT AJAMAAN!
Liity asiakkaidemme joukkoon ja ilmoittaudu kurssillemme! Yli 7000 tyytyväistä ihmistä ei voi olla väärässä.