Toinen ahdistuu pelkästä ajatuksesta ajatellessaan autokoulun teoriatunneille osallistumista ja toinen menettää yöunensa ennen ensimmäistä ajotuntiaan. ”Eihän liikennesääntöjä tai varsinkaan kaikkia liikennemerkkejä voi muistaa ulkoa? Pelottaa, ettei osaa käsitellä autoa. Kytkin, jarru, kaasu. Miten ikinä uskaltaa ajaa moottoritiellä? Mikä se kuollut kulma oli? Kädet hikoaa, ajatus takkuaa ja suuta kuivaa. Entä miten ihmeessä ajokokeesta selviää? Teen kaiken ihan varmasti väärin. Apua. Mitähän se liikenneopettajakin ajattelee. En ikinä opi ajamaan itsenäisesti ja turvallisesti.”
Onko jännittäminen, saati edellä kuvatut ajatukset normaaleja? Ajatteleeko kukaan muu samalla tavalla, olenko ainoa joka pelkää eikä uskalla vaihtaa kaistaa kahdeksankympin vauhdissa motarilla? Olen kaiketi vakuuttunut siitä, että jokainen meistä on jännittänyt ensimmäistä ajotuntiaan. Jokainen reagoi tilanteisiin omalla tavallaan ja jokainen jännittää itselleen sopivalla tavalla. Tärkeintä on se, että antaa jännitykselle tilaa ja uskaltaa tunnistaa sen. Jännittämisessä ei ole mitään epänormaalia. Sen kanssa kun oppii elämään, voi siitä olla jopa apua. Usein virittäytyminen tilanteeseen ei ole lainkaan huono asia – monesti se jopa parantaa suoritusta ja antaa niin sanotusti ”hyvää boostia”. Veikkaan, että jokainen tietää ennen tärkeää suoritusta vatsanpohjassa kutiavan tunteen. Se on sitä hyvää jännittämistä.

Jännittäminen kuuluu osaksi ihmiselämää.

Useimmiten jännittäminen on vain merkki siitä, että tilanne koetaan tärkeäksi ja halutaan onnistua. Onnistumisen tunne voi liittyä joko sosiaaliseen paineeseen tai omaan, itselleen asettamaan tavoitteeseen. Sen tunnistaminen, mistä jännittäminen johtuu on useimmiten hankalaa. Eikä se ole ihmekään, sillä jännittämisellä on aina kolme ulottuvuutta: sosiaalinen, psyykkinen ja fyysinen. Nämä ulottuvuudet kietoutuvat monesti yhteen ja vaikuttavat toinen tosiinsa.

Sosiaaliset reaktiot jännittämisen tilanteessa voivat olla:

1. Haluttomuutta osallistua sosiaalisiin tilanteisiin (kuten teoria- tai ajotunneille).

2. Halu onnistua esiintymistilanteissa, toive tehdä vaikutus muihin (esim. liikenneopettajaan, kavereihin),

3. Arvostelluksi tulemisen pelko (teenkö jotain noloa, millaista palautetta opettaja antaa?).

Psyykkisiä reaktioita ovat puolestaan:

4. Tilanteissa heikentynyt itsetunto (”en osaa kuitenkaan, olen huono”).

5. Ennakkoon jännittäminen (viikon päästä on teoriakoe, en selviä siitä).

6. Voimistunut sisäinen puhe (”voi ei, teinkö virheen, apua mistä tuo jalankulkija tuohon nyt tuli yhtäkkiä, ajan kohta sen päälle ja tapan sen ihan varmana!!!!”).

7. Sekä voimistuneet pelot ja mielikuvat (se jalankulkija on serkkuni).

Fyysiset reaktiot ovat useimmiten tunnetuimpia:

8. Hikoileminen, heikkouden tunne, käsien tärinä, sydämen tykitys, ahdistuksen tunne kehossa tai esimerkiksi punastuminen ovat kaikki fyysisiä tuntemuksia.

Keho valmistautuu sopeutumaan nopeasti, ottamaan ”uhkan” vastaan.

Kehomme on jännittämisen tilanteessa ”taistele tai pakene” -tilassa, jolloin sympaattinen hermostomme toimii aiheuttaen fysiologisia reaktioita tahtomattamme. Se uhka on monesti mielessä yliliioiteltu ja epätodellinen. Esimerkiksi se, että tappaisi jonkun suojatiellä ajotunnilla, on noin äkkiseltään ajateltuna todella -todella- epätodennäköistä. Se on kuitenkin siinä hetkessä ”uhka”, jota vastaan kehomme taistelee, lisäten ehkä omaa kielteistä sisäistä puhetta ja korostaen haluttomuutta olla tuossa sosiaalisessa tilanteessa. Jokaiselle meistä jännittäminen näyttäytyy aivan yksilöllisellä tavallaan. Jokaisella meistä on aiempia kokemuksia, joihin jännittäminen useimmiten liittyy. Toista pelottaa teoriatunnilla vastata luokan kuullen kysymykseen, kun toinen puolestaan jännittää ajotunnin alkaessa näyttävän ”typerältä” opettajan silmissä, peläten ettei muistakaan kaikkea ulkoa. Toinen voi jännittää sosiaalisessa tilanteessa naurunalaiseksi joutumista arvostelluksi tulemisen pelossa. Toisella voi olla halu suoriutua hyvin ja tehdä opettajaan vaikutus. Molemmilla on tilanteissa voimistunut itsetietoisuus, jolloin jokainen sanominen korostuu epäonnistumisena omassa mielessä.  Toista alkaa ahdistaa ja heikottaa, toisella lyö sydän tuhatta ja sataa punan noustessa kasvoille.

Jännittämisen psykologia on monimutkainen.

Tilanteille tuskin löytyy koskaan suoraan yhtä vastausta. Mieti itseksesi seuraavia kysymyksiä, kumpuaako mieleesi joitain tiettyjä tilanteita tai muistoja. Tunnustele rauhassa.

  • Kuinka reagoit uusiin yllättäviin tilanteisiin?
  • Kaipaatko elämääsi ylipäätään uusia kokemuksia vai pidätkö mukavasta ja turvallisesta arjesta?
  • Miten käyttäydyt uudessa sosiaalisessa tilanteessa?
  • Oletko koskaan joutunut joukossa naurunalaiseksi?
  • Kuinka paljon vaadit itseltäsi?
  • Pelkäätkö epäonnistumista?
  • Mitä ”puhut itsellesi” silloin, kun hermostuttaa?
  • Epäröitkö omien mielipiteiden kertomista opettajalle?

Kaikki nämä kysymykset voivat avartaa käsitystäsi itsestäsi, siitä kuinka reagoit eri tilanteissa. Jos et pidä huomion keskipisteenä olemisesta uusissa sosiaalisissa tilanteissa, saatat löytää vastauksen siihen, miksi liikenneopettajan kanssa autossa ajaminen jännittää. Puolestaan, jos löydät itsesi aina uudelleen ja uudelleen vaatimassa niin koulussa, työssä tai vaikka harrastuksissa itseltäsi ”täydellistä suoritusta”, löydätkö itsesi samojen vaatimusten edessä autokoulussa? Jos sinulle on ala-asteella kikateltu luokan perältä esitystä pitäessäsi, voit tuntea saman epävarmuuden ja arvostelluksi tulemisen pelon vastatessasi teoriatunnilla opettajan kysymykseen jarrutusmatkan pituutta pohtiessanne. Voi myös olla, että epäonnistumisen pelko ottaa vallan ja et osaa ajatella ajokokeessa selkeästi.
En oleta, että löytäisit vastauksia jännittämisen kokemukselle suoraan tämän kirjoituksen avulla. Oletan, että heräät ajattelemaan jännittämisen kokonaisvaltaisuutta. Se kietoutuu osaksi elämänkokemuksiamme ja voi olla voimakkuudeltaan vaihtelevaa eri tilanteissa. Se, että jännität ensimmäistä ajotuntia, tuntuu joskus vuosia myöhemmin aivan luonnolliselta. Sekin, että olisit oksentanut jännityksestä, tuntuu aivan normaalilta. Opimme käsittelemään jännittämistä ja käyttämään erilaisia selviytymiskeinoja sen helpottamiseksi.

Jännittäminen kuuluu osaksi oppimisprosessia.

Ensi kerran, kun odotat ajotuntia ja mietit ennakkoon kaikkia mahdollisia virheitä tai pelkoja, joita herää, ota hetki ja hengitä syvään. Rauhoita mielesi ajattelemalla onnistumisen kokemuksia ja tsemppaa itseäsi mielessäsi: ”Olen hyvä, onnistun, vaikka pelottaakin”. Hae sosiaalista tukea liikenneopettajalta kertomalla jännittämisestäsi. Siinä ei ole mitään noloa tai hävettävää. Voit oppia ehkä käsittelemään tilanteita huumorin kautta. Osta suklaapatukka jos se helpottaa. Valmistaudu etukäteen ottamalla mieltäaskarruttavista asiosta selvää ja hyödynnä kaikessa liikenneopettajan tietotaitoa. Hän ymmärtää jännittämistäsi, hän ymmärtää sen miksi kytkinjalka tökkii ja vaihde menee vahingossa kolmoselle vitosen sijaan. Hän on kannustamassa ja tukemassa.
Vastaan kysymykseeni: autokoulussa jännittää uuden oppiminen ja uudet tilanteet. Lopulta opit itsenäisen ja turvallisen ajotaidon, mutta ennen kaikkea opit omasta itsestäsi. Saatat muistella mahanpohjatunteita jännittämisestä jälkeenpäin ihan lempeästikin. Vaikka sillä yhdellä ajotunnilla olit pelännyt tappavasi sen jalankulkijan. Oliko uhka todellinen?

– Noora Nuutinen, kasvatustieteen maisteri

OPETAMME SINUT AJAMAAN!

Liity asiakkaidemme joukkoon ja ilmoittaudu kurssillemme! Yli 7000 tyytyväistä ihmistä ei voi olla väärässä.