loader image

Ajamaan oppiminen ja oppimisen strategia

Ajamaan oppiminen ja oppimisen strategia

 

Tykkään käyttää omassa opetuksessani paljon esimerkkejä ja tarinoita, joilla kerron ja selvennän asioita. Kun puhutaan uuden asian oppimisesta, mieleeni hyppää aina ensimmäisenä sana strategia ja tavoitteiden asettaminen. Olen kokeillut elämässäni paljon erilaisia asioita ja hakenut kokemusta ja tietotaitoa monesta eri paikasta.

Olen toiminut liikenneopettajana useamman vuoden ja opettanut urani aikana noin 500 ihmistä ajamaan. Kun aloitin opettamisen, en tiennyt opetuksen kokonaisuudesta oikeastaan yhtään mitään. Mitkä ovat ne tärkeimmät ajoneuvon käsittelyn tavoitteet, missä vaiheessa lähteä käsittelykentältä liikenteeseen, ja mitä liikenteessä kannattaa harjoitella missäkin järjestyksessä, ajokokeen läpäisemisen opettamisesta puhumattakaan.

Ennen opettamisen aloittamista omasta ajokortin suorituksesta oli kulunut jo monta vuotta. Minulle ajaminen on ollut aina tosi helppoa ja olen ollut lapsesta asti taidokas ja nopea oppimaan motorisia taitoja, joita ajamisessakin tarvitaan. Näin myöhemmin omaa oppimistani tarkastellessa olen huomannut, että kun minulla on oikea motivaatio ja mielenkiinto uuteen opeteltavaan asiaan, opin asian melko nopeasti. Nuorempana koulun käyminen esimerkiksi yläasteella oli minulle kaikkea muuta kuin nopeaa oppimista, ja nyt ymmärrän, että minulta puuttui oikea motivaatio, mielenkiinto ja ennen kaikkea oikeanlainen oppimisstrategia.

 

Oppimisen strategia

Kun puhutaan oppimisen strategiasta, lyhykäisyydessään tarkoitetaan, että asia tehdään monta kertaa samalla tavalla, jolloin lopulta huomaa onko strategia oikeasti toimiva itselle vai ei. Jos pomppii asiasta toiseen ja tekee tehtävät aina eri tavalla, voi oppiminen olla todella haastavaa ja sekavaa. Oppimisesta puuttuu siis rakenne, jolloin osa tärkeistä asioista voi jäädä oppimatta kokonaan.

Myös ajamaan oppiminen on helpompaa selkeän strategian kanssa. Kun itselleen laatii selkeän toimintasuunnitelman, jota noudattaa, edistyy opeteltavissa asioissa oikeassa järjestyksessä aina helpoimmasta vaikeimpaan. Aivoille annetaan uutta opeteltavaa pala kerrallaan.

Niin kuin aikaisemmin sanoin, minulle oli aluksi haastavaa hahmottaa mitä missäkin vaiheessa autokoulua kannattaa opettaa ja miten nopeasti asioissa kannattaa edetä, jotta oppiminen olisi mukavaa ja tasaista. Kun olin opettanut noin 100 ihmistä ajamaan, huomasin ensimmäisen kerran, että opetukseni noudatti samaa strategiaa, jonka jälkeen aloin hioa sitä eteenpäin ja korjasin omia virheitäni. Huomasin myös, että jokainen ihminen on erilainen oppija, joten sama strategia ei voinut toimia kaikille. Jokaisen ajamaan oppiminen on henkilökohtaista, ja onkin siis täysin luonnollista, että esimerkiksi 17-vuotias ikäpoikkeusluvalla ajokorttia suorittava oppii asiat eri tavalla kuin aikuisiällä ajokortin suorittava henkilö. Oppimisprosessiin vaikuttavaa niin oma oppimistyyli kuin myös elämäntilanne.

 

Erilaiset oppimistyylit

Visuaalis-verbaalinen: Oppija oppii parhaiten lukemalla ja muistaa sanat ja numerot kirjallisessa muodossa.

Visuaalis-nonverbaalinen: Oppija oppii parhaiten kuvallisessa muodossa esitetyt asiat ja muistaa parhaiten kuvia, piirroksia, graafisia esityksiä ja symboleita.

Auditiivis-verbaalinen: Oppija oppii parhaiten kuuntelemalla opetusta ja muistaa parhaiten kuultua tietoa.

Kinesteettis-taktiilinen: Oppija oppii parhaiten kokemusten kautta sekä muistaa parhaiten sen, mitä koskettaa, tunnustelee ja käsittelee.

 

Valjasta käyttöösi yli 100 vuoden kokemuksella hiottu oppimisstrategia, jolla opetamme oppilaitamme päivittäin

Olemme suunnitelleet ja rakentaneet oman digitaalisen opetussovelluksen AjoWepin, jonka avulla oppilaamme pystyvät seuraamaan tarkasti omaa oppimistaan. Sovelluksen avulla oppilas pystyy asettamaan itselleen tarkat tavoitteet jokaiselle ajotunnille, jolloin ajokortin suorittaminen helpottuu ja ajamaan oppiminen nopeutuu moninkertaisesti.

Käytämme tätä sovellusta omassa opetuksessamme joka päivä ja olemme saaneet sen avulla mahtavia tuloksia aikaan. Opetuksemme strategia on hioutunut entistäkin tehokkaammaksi ja olemme yhdistäneet sovelluksen oppimisstrategiaan yli 100 vuoden yhtenäisen kokemuksemme. Jos haluat tutustua sovellukseen lisää, pääset lukemaan siitä tietoa enemmän tästä.

 

Opetamme sinut ajamaan!

Liity asiakkaidemme joukkoon ja ilmoittaudu kurssillemme! Yli 7000 tyytyväistä ihmistä ei voi olla väärässä.

0
    0
    Sinun ostoskori
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan